Kuopion Tennisseura

Ajankohtaista

Joulukuun infoa valmennuksissa oleville.

29.11.2021

Itsenäisyyspäivä ma 6.12:
Itsenäisyyspäivän vuoksi ma 6.12 valmennustreenit perutaan. Treenien peruutus otetaan huomioon joulukuun valmennuslaskuissa.
Vakiovuorot on normaalisti.

KTS:n pikkujoulut 18.12:
KTS:n yleiset pikkujoulut oli tarkoitus pitää hallilla la 18.12 mutta tällä hetkellä kasvussa olevien koronatartuntojen vuoksi johtokunta päätti perua toistaiseksi kaikki ylimääräiset kokoontumiset, jotta valmennustoimintaa ja pelaamista hallissa voidaan jatkaa turvallisesti.

Tenniskoululaisten pikkujoulut la 11.12 kuitenkin järjestetetään koska ne pidetään ryhmien sisäisesti normaaliin tenniskoulujen harjoitusaikaan.

Joulukuussa treenataan la 18.12 asti, jonka jälkeen pidetään joululomaa viikot 51-52.
HUOM!
Joulukuun laskutus on kolme viikkoa (joulukuu viikot 48-50).

Uusi kausi alkaa ma 3.1.2022 (viikolla 1) pääsääntöisesti entisin ryhmin/ryhmäajoin. Jos joitakin pieniä muutoksia tulee, niistä ilmoitetaan henkilökohtaisesti kyseisille pelaajille joita muutos koskee.

Rauhallista joulun aikaa ja hyvää uutta vuotta 2022!